Oi, kylläpä hiihtoloma onkin maistunut hyvältä! Muutama päivä ilman työarjen velvoitteita, päiväkotipäiviä ja läksynlukua. Tilalla pitkiä aamuja, roimasti ulkoilmaa, yökyläilyä ja lepposia ystävien tapaamisia. Oi!
On ollut riemullista saada viettää päivän paras aika omien kanssa. On kokkailtu, lätkitty korttia, katettu pöytä kauniisti ja herkuteltu, veivattu takapihan rinnettä ylös ja alas, selätetty mahatautipyörremyrsky, katseltu vanhoja valokuvia ja huokailtu kuorossa, kun sirpukka tapailee sanoja.
Lomalla olen päässyt livahtamaan omille kävelyilleni tuohon lähimetsään. Vetämään syvään henkeä, palaamaan ajatuksissani kaihoisiin kotiäitiaikoihin, vanhoihin muistoihin ja tunnelmiin. Kamera tietenkin reippailuseuranani.
Harmillisesti päivä pari sitten tajusin, että kamerarukka pitää kummaa helinä-ääntä. En sitten näköjään millään osaa pitää tarpeeksi hyvää huolta teknisistä laitteista. Lähipiiri tietää, kuinka minulla on tapana pestä ja pudotella kännyköitä. Kännykästäni en osaa olla kovinkaan huolissani, mutta kamerastani kyllä. Nyt en kyllä muista edes kolauttaneeni kameraa. Jotain kuitenkin on käynyt, sillä kapistus kuulostaa aivan helistimeltä. Kuvia se kyllä ottaa. Toistaiseksi. Joutuukohan tässä vielä ennen kesää kameraostoksille?!?
Loma on siis selvästi vapauttanut energiaa kotiasioihin, askarteluun ja kaikenlaiseen näpräykseenkin. Neulepuikot ovat saaneet lomalla kyytiä silloin tällöin. Yllä olevat siniharmaat sukkaset kakkoselle Austermann Stepistä valmistuivat jo kyllä ennen lomaa.
Jo joku tovi sitten aloitin mustavalkoisen Baktus-huivin neulomisen. Olin jo niin kyllästynyt lainaamaan äidin huivia. Hetken jo luulin, ettei huivi valmistu ikinä, mutta nyt olenkin jo loppusuoralla. Pian minulla on siis ihkaoma seebranraitahuivi!