Neulerintamalla on viime päivinä ollut työn alla vain pikkutöitä. Sellaisia, joita voi näppärästi neuloa automatkalla susirajalta Hämeeseen ja takaisin. Pääsin tervehtimään pitkästä aikaa mummiani ja ihastelemaan siellä pitkälle edennyttä kevättä. Melkoisen ihana tunne nähdä puiden vihertävän oikein kunnolla!

Pikkutöinä on ollut pari kännykkäpussukkaa Sukkalandian Menna Huun ohjeistuksella. Ruskeassa ja mustassa kännykkäpussukassa lankana Tennessee. Mustaan neuloin hihnan, ruskea toimii paremmin ilman sellaista. Napit löytyivät mummin kätköistä eli niillä on tunnearvoakin.

585075.jpg

Ennen reissua sain viittä vaille valmiiksi petrolin värisen "jakkuboleroni" Novitan Woolista. Viittä vaille harmillisesti, sillä lanka loppui juuri ennen kalkkiviivaa. Metrimäärinä en osaa langan tarvetta arvioida, mutta toisen hihan olkapään kaventelut ovat hyvällä mallilla ja hihaa olisi vielä viitisen senttiä neulottava. Paikkakunnan liikkeet on kierretty, reissussa myös muutama lankahylly kurkistettu, muttei petrolin väristä tunnu löytyvän mistään. Olisiko jollakin tietoa, mistä moista lankaa löytyy, jotta saisin jakkuboleroni valmiiksi?!?

585223.jpg

Minulla muuten oli tuuria blogiarvonnassa pari viikkoa sitten. Voitin nimittäin Hannan Suurperheen vilinää-blogista aivan ihanan palkinnon. Vihertävä muumimuki oli juuri haikailemani muumimuki, ja poikaset olivat kuin sulaa vahaa Lordi-namut nähdessään. Kaunis kiitos Hannalle vielä ihanasta palkinnosta!!!