Viime päivät ovat olleet yhtä harmautta aamusta iltaan. Pimeys tuntuu laskeutuvan niskaan jo loppuiltapäivästä. Taas eilen totesin, että samoilu harmaassa, kosteassa ja syksyisessä luonnossa on minun juttuni. Kumpparit jalassa tunnen olevani vapaalla, ja se jos mikä tuntuu hyvältä kiireisessä arjessa.
Harmaata lankaakin on pyörinyt nurkissamme viime aikoina kilometritolkulla. Miehelle olin luvannut isänpäiväksi uuden pipon ja tumput, jotka valmistuivat hyvissä ajoin. Pipo tuli neulottua nopeasti, mutta vähintään kahteen kertaan, sillä silmukkamäärien ja pipon syvyyden kanssa sai säätää useampaankin kertaan. Nyt se tuntuu sopivalta ja ihanan rouhevalta.
Palmikkopipo
Ohje: Chunky Cabled Hat
Lanka: Marks&Kattens Quick, reilu kerä
Puikot: muistini mukaan 7 mm
Samaisesta harmaasta neuloin Lovikka-lapaset Novitan ohjeen mukaan. Tiheydet täsmäsivät ilokseni ja lovikat valmistuivat joutuisasti, lähes yhdeltä istumalta. Toinen lovikka neuloutui muuten yhden neuletapaamisen aikana, hyvässä seurassa. Kiitos taas tytöt!
Lovikka-lapaset
Ohje: Novita, syksy 2007
Lanka: Marks&Kattens Quick
Puikot: muistini mukaan 7 mm
Harmaiden neuleiden lista jatkuu, sillä tummanharmaasta 7 veljeksestä valmistui itselleni jo kuukausi sitten Chevalier-lapaset. Ohje oli lystikäs ja lapaset tuntuvat sopivan napakoilta käsiini. Varresta tein epähuomiossa liian pitkät, mutta muuten oivat lämmikkeet.
Chevalier-lapaset
Lanka: tummanharmaa 7 veljestä
Puikot: 3,5 mm
Ken odotti kuvaa keltaisesta neuleesta, heille kerrottakoon, että pipariksi meni. Isoveli-langasta valmistui pirteä perusslipari, joka osoittautui minulle aivan liian piukaksi. Edes kastelu ja pingotus ei tuo toivottuja senttejä ympärysmittaan. Harmitus, harmitus!
Viikonlopun aikana samoilujen lomassa olen neulonut viimeisimmänkin eli neljännen tilauspipon valmiiksi ja viimeistellyt Laura-tytön puuvillaneulemekkoa. Pian mekko alkaa olla valmis lähetettäväksi. Jään jännityksellä odottamaan viestiä, onko mekko tytölle sopiva ja mieluinen.