Viikonlopun aikaansaannoksena oli myös kuopuksen puuvillainen liivi. Monen monta viikkoa olin puhunut neulovani liivin jollekin poikasista, mutta puheiksi oli vain jäänyt. Nyt tartuin vihdoinkin liiviurakkaan, kun ruskeata Tennesseetä ilmestyi käsiini lisää.
Neuloin liivin Modan (2/2007) liiviohjetta muokaten. Halusin liivistä reilunkokoisen, sillä toiveissa olisi käyttää sitä syksylläkin. Reilu siitä tuli, muttei onneksi liian reilu. Monenlaista kummastelua mahtui urakkaani; pähkäilin neuletiheyksiä, liivin sopivia mittoja omalle poikaselleni, ihmettelin holjia kädenteitä, jotka eivät sitten reunajoustinneuleen jälkeen olleetkaan enää valtavat... Langanlulutusta en hoksannut tarkkailla, mutta voisi olla 150-170 gramman paikkeilla. Ensimmäinen v-pääntie, jonka olen koskaan neulonut. Turhaa jännitin sitä...