Suvivirsi on veisattu ja nyt pääsemme koko perhe kesälaitumille. Se kevätjuhlapäivän tyhjyys ja haikeus ehti vallata mielen vain hetkeksi, sillä perheen pienimmät pitivät huolen, että puuhaa ja suunnitelmia riittää tällekin päivälle. Erityisesti kuopus on toivonut koko kevään hiekkalaatikkoa omalle pihalle, ja tänään lootan nikkarointi aloitettiin. Luulin olevani hommassa vain työnjohtajan tahi muonittajan roolissa, mutta löysinkin itseni iltapäivästä puutavarakaupasta ja illemmalla maalisudin varresta. Lootaprojekti jatkuunee taas huomenna...


1243706337_img-d41d8cd98f00b204e9800998e


Vuodenvaihteen jälkeen olen osallistunut tarmokkaasti ihka omaan projektiini, ns. lankalaatikot tyhjemmiksi- projektiin. Olen hillinnyt tietoisesti lankojen ostamista ja vajuttanut erityisesti villalankalaatikoitani. Villalankavarastoni kieppuu enää kahden kilon hujakoilla ja suunta on koko ajan alaspäin, vaikka silloin tällöin pari uutta kerää kotiutuukin meille.

Toisaalta on mukavaa ja luovuutta vaativaa hommaa, mitä pikkuisesta nöttösestä saisi aikaan, toisaalta hieman raivostuttavaakin touhuta niiden vajaiden kerien kanssa. Mies on aika ajoin kehoittanut suunnata lankakauppaan, kun tuskailen ääneen, ettei tästäkään kerästä mitään saa aikaiseksi. Ostolakkoa en ole itselleni asettanut, ja aionkin ostaa taas lankoja syksyneuleita varten, kunhan nämä työn alla ja suunnitelmissa olevat saan neulottua.


1242879662_img-d41d8cd98f00b204e9800998e


Huopuvat langat ovat saaneet kevään aikana kyytiä ja villapöksykasasta on tullut komea. Tuohon ne olohuoneen ritiläpenkille ovat jumittuneet ja paistattelevat päivää viittä vaille valmiina syksyä varten. Juu-u, kokoonpanomme saa vahvistusta syksymmällä!!!

1242879602_img-d41d8cd98f00b204e9800998e


Wilhelmiinan ohjeen mukaan syntyi ruskeasta tuntemattomasta villalangasta kahdet s-koon pöksyt.  Blogeja seuratessani olen huomannut monien kehuvan Ulla-neulelehden villapöpät-ohjetta, ja päätin minäkin kokeilla sitä. S-koon pöpistä tuli hurrrrrjan pienet. En saata uskoa, että ne mahtuvat vastasyntyneellekään. Ruskeasta hahtuvasta myös reilummat alkuajan pöksyt.

1242879556_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Miehen Tallinnasta tuoma punainen hahtuva oli tarkoitus muuntaa omiksi tumpuiksi, mutta yks kaks huomasin neulovani siitä pöksyjä. Jouluiset sellaiset ovat hieman muita reilummat, kokoa m. Osa housuista kaipaa vielä nyörejä. Tokaluokkalaisemme on osoittautunut varsinaiseksi tupsu- ja nyörimestariksi. Ei siis huolta...

1242879509_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ovathan nuo kaikki aikas pikkuruisia. Jo keväällä napatussa kuvassa esikoinen jaksoi päivitellä pöksyjen pientä kokoa.

1243096708_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pikkuneuleiden tuotanto siis jatkukoon...