Viikonloppuna tein aikamatkan 70-80-luvuille. Selailin pitkän kaavan mukaan omia albumejani ja lapsuuteni valokuvia. Oi, niitä tunnelmia ja muistoja!
Harva se päivä meiltä kysytään, ketä uusin tulokkaamme muistuttaa. Yritin toiveikkaana löytää omista vauvakuvistani pikkuisimman piirteitä. Kaikki poikaset kun tuntuvat perineen isänsä piirteet ja tummuuden. Itse olen ollut lapsena pellavapää.
Vaikka en koskaan ole tuntenut oloani kotoisaksi mekoissa tai hameissa, törmäsin kyllä aikamatkallani muutamiin valokuviin, joissa touhusin soma mekko päällä. Oma jälkikasvukaan ei perusta mekoista sattuneesta syystä, mutta suvustamme löytyy kyllä pieniä tyttösiä, joille olen saanut neuloa liivimekkoja. Tästä kesällä valmistuneesta liivimekosta en olekaan ehtinyt hihkua täällä. Poikaset pääsivät ojentamaan mekon 1v-lahjaksi serkkutytölleen minun ollessa samalla kellonlyömällä toisaalla.
Hipun kukkamekko
Lanka: vihertävä Novita Tennessee, 2 kerää
Puikot: 3 mm ja 3,5 mm
Koko: 86 cm
Kesällä minulla oli kova vimma vajuttaa lankalaatikkoani ja kaksi kerää vihertävää Tennessee-puuvillalankaa halusivat päästä pikku-Hipun kukkamekoksi, sillä muistin Hipun äidin tykkäävän kovasti vihreän eri sävyistä. Mekko neuloutui elokuun alussa automatkallamme Ahvenanmaalle serkkupoikien säestäessä takapenkillä. Malli on tullut tutuksi kolmen aiemman mekon tiimoilta, joten mihinkään uuteen tahi ihmeelliseen en neuloessani törmännyt. Koristeiksi ompelin taas tutut ja turvalliset huopakukkaset ja puunapit.
Hipun äidille kiitos kuvista pienen sankarittaren päällä!