Vietämme (taas kerran) sairaspäivää.
Kuopus uinuu kuumeisena ja yskäisenä. Tupa on tyystin hiljainen ja minulla hyvin aikaa naputella muutama rivi. Sydäntalvi on kulunut pitkälti sairastellen. Aamut alkavat laskemalla miesvahvuus ja sen mukaan teemme päivään suunnitelman. Tällä viikolla hellittävänä ja hoivattavana on siis pienimmäinen. Toivottavasti pääsemme taas pian ulos terveen katraamme kanssa...
Poden itse selvästi jonkinsortin päivitysväsymystä. Luonnonvalon uupuessa kuvatkin ovat mitä ovat, joten päivittäminen tuntuu jäävän. Mitään suurempia juttuja ei ole työn alla; vain arkisia tumppuja, pipoja ja sukkia. Niillä on kylläkin suurin kysyntä. Vuodenvaihteen jälkeen päätin tosissani vajuttaa lankavuortani, enkä ole uusia lankoja haikaillut. Hyvin olen suunnitelmassani pysynyt ja lankalaatikkoni kerät saavat mukavasti kyytiä.
Sukkatehdas on ollut käynnissä koko tammikuun. Aiemmin en ole lainkaan ollut innostunut neulomaan useampaa työtä rinnakkain. Nyt aloitettuja neuleita voi löytää huushollista sieltä täältä. Toisiin sukkiin tarvitsen enemmän keskittymistä, joten niitä tikuttelen kotisohvalla. Helpot joustinneulesukat nappaan mukaan vaikka lääkärinvastaanotolle. Kolmen tunnin odotusaikana ehtii neuloa sukkaa jo hyvinkin pitkät pätkät. Vuosi alkoi twistaten, sillä vuoden ensimmäisenä työnä sain valmiiksi Cable Twist-sukat tweed-Regiasta. Ne on mukava vetäistä jalkaan ja tehdä vaikka palapelejä pikkupotilaan kanssa.
Lanka: harmaa Regia tweed, 2 kerää
Puikot: 2,25 mm
Selvästikin minulla on ollut viha-rakkaus-suhde huopuviin lankoihin. Muutamien onnistuneiden huovutuksien jälkeen koen aina epäonnistumisia ja olen vähällä viskata Huopaset sun muut pöpelikköön. Mieheni kuitenkin vannoo Huopas-tumppujen nimeen, joten hänen toiveestaan olen niitä lähisuvulle neulonut. Itsellänikin Huopas-tumput kunnon villaisten aluslapasten kanssa on ihan pätevä juttu pakkassäässä.
Ennen joulua ostin Huopasta useammankin kerän tumpputehtailua varten. Parit tumput huopuivat ihan kummallisesti ja päätinkin vaihtaa kaistaa. Kolmien Lovikka-lapasten jälkeen rohkenin taas kokeilla huovuttamista. Neuleurani viimeiset Huopas-tumput onnistuivatkin mukavasti, joten Huopas-vaiheeni voin päättää hymyssä suin. Esikoispoikakin iloitsee uusista lämmikkeistään. Hyvä niin.
Isoveikan ikiomat
Ohje: Novita talvi 2005
Lanka: Novita Isoveli ja 7 veljestä
Puikot: 3,5 mm ja 8 mm