Kiitos kaikille kommentoijille ja terveiset muillekin vierailijoille yhteisesti! On ollut ilo lukea kommenttejanne niin oranssista sliparistani kuin nelivuotiaamme neulehupparista. Molemmat ova osoittautuneet käytössä toimiviksi ja mieluisiksi. Tuntien tikuttelut eivät siis ole menneet hukkaan, päinvastoin.
Viime päivinä on ollut mahtavaa nauttia upeista syyspäivistä ja puiden väriterapiasta. Syystuulet puhaltavat ja lämmintä on kaivettava kaapista ylle. Viime sunnuntaina nelivuotiaamme tokaisi "ulkona jo haisevan talvelle", kun työnsi aamutuimaan nenänpäänsä ulos oven raosta. Eilen aamulla olikin maa ihan kuurassa ja pakkasta.
Viime viikkoina on valmistunut syksyksi jotain pieniä juttuja, joita en ole ehtinyt kirjaamaan muistiin. Peruspuuvillapipot syntyvät helposti ja joutuisasti. Niitä on valmistunut niin omalle pikkuiselle kuin serkunkin tytölle. Päätin kokeilla mieluista mallia yksivärisenä raitapipojen sijaan. Pipo tuntui alastomalta ilman koristelua, mutta onnekseni käsityölaatikostani löytyi koristeeksi merkki, joka on arvatenkin peruja vanhasta lastenvaatteesta. Lauran pipoon valitsin kolme somaa nappia.
Syyskuun sankarittarelle Savoon postimies vei pinkit huovutetut lapaset. Lankana oli Tove ja lapaset kävivät pesukoneessa huopumassa. Tumput ovat sopivat nelivuotiaan käteen. Pikkuprinsessa on kuulemma tohkeissaan tumpuistaan.
Kuopukselle tikuttelin ruskeasta ohuesta villalangasta, Gjestalin Baby Ullista, tupsumyssyn. Edellinen samanlainen alkaa olla jo himpun verran tiukka, mutta malliltaan niin hyvä. Päälaen tupsu tuo hyvän mielen, minkäs teet. Kangasmerkki nallen kera kruunaa pojan mielestä pipon!
Kiitos kaikille kommentoijille ja terveiset muillekin vierailijoille yhteisesti! On ollut ilo lukea kommenttejanne niin oranssista sliparistani kuin nelivuotiaamme neulehupparista. Molemmat ova osoittautuneet käytössä toimiviksi ja mieluisiksi. Tuntien tikuttelut eivät siis ole menneet hukkaan, päinvastoin.
Puikot suihkivat täällä suunnassa tasaiseen tahtiin. Hieman hirvittää, kun pää pursuaa ihania neuleideoita, mutta aika on rajallista. Joka kerta tietokoneella bongaan uuden ihanan mallin. Toteutettavien lista kasvaa kasvamistaan, mutta toisaalta jonoon kiilaa välillä joku tuttu ja turvallinen malli, kuten nämä kaikki esittelemäni pikkulämmikkeet.
Oikein hyvää ja aurinkoista viikonloppua toivotellen!