Hu huu, Anu siellä Helsingin hulinassa, Sirkku Savon sydämessä, Kaisu työmaalla ja mammalomalainen Johanna. Täällä ollaan taas! Ehkäpä joku muukin on käynyt täällä kurkkimassa...

Kuopuksen syyshattu

Lankana ruskea merinovilla

Puikot eivät ole pysähtyneet, vaikka blogini jumittui täysin heinäkuiseen postaukseen. Elämä on ollut vaan niin täyttä, ettei tänne ole joutanut. Syksyn yhtälö on ollut haastava: siirtyminen työelämään, perhe ja jatkuva sairastelu.

Froot loop

Alkusyksyn vihreydet ihan itselle

Loppukesän jälkeen olen kuitenkin saanut aikaiseksi monenlaisia neulomuksia. Pääasiassa puikoiltani on valmistunut sukkia, enimmäkseen raitaisia sellaisia. Niiden viehätys ei vaan tunnu katoavan koskaan.

Lahjasukat kummitytölle

Lankana Sisu

Nytkin puikoilla on sukat petroolin, sinisen ja harmaan sävyissä. Sukkalanka tarttui mukaan viikon takaiselta Kotkan pyrähdykseltä. Omien koululaispoikieni jalat ovat prikuulleen minun jalkojeni kokoiset, ja viime aikoina olen huomannut villasukkieni siirtyneen poikain sukkalaatikkoon. Hyvin ovat tuntuneet Paraphernaliat sun muut kelvanneet heille. Ajattelin kysellä omat sukkani takaisin ja neuloa koululaisille uusia...

Esikoisen harmaa myssy

Moda 6/2009 ja Cascade 220

Monia mukavia ja rentouttavia hetkiä on siis vietetty puikot kädessä. Mieleeni ovat jääneet erityisesti kymmenvuotiaamme pinkit perussukat, räväkän petrooli, ainakin kilometrin mittainen Clapotis-huivi, satumaiset raitasukat lastenkirjailijalle ja tämän vaimolle, erivärisiä huovutettuja pakkashattuja pikkuisimmalle, palmikkosukat miehelle sekä pienen pieniä töppösiä ystävän uusimmalle tulokkaalle.

Kuopuksen huovutettuja hattuja

Lankana Fritidsgarn

Selvästi huomaan jo unohtaneeni neuleiden langat ja tärkeät pikkutiedot. Kaikki on niin summittaista. En edes saata muistaa seuraavien tumppujen mallia. Tunnistaakohan kukaan?

Koululaisen syystumput

Lanka ahvenanmaalaisen luomulampaan villaa

Saa nähdä, jatkuuko innostukseni ja saako tämä postaus jatkoa. Tänään tuntui vaan niin mukavalta istahtaa koneelle pakkasen paukkuessa ulkona.

Inarin töppöset Novitan Woolista

Ohje ikivanhasta naistenlehdestä

 

Oikein hyvää ja lumenvalkeaa tammikuuta!