Mummilareissulla viikonloppuna pääsin esikoisen ja veljeni kanssa vierailulle entiseen kouluuni, jossa kävin ensimmäiset kuusi kouluvuotta. Tuo koulu on jäänyt mieleeni kovin rakkaana, mahtuuhan noihin aikoihin niin paljon tärkeitä muistoja. Ja eihän tuo koulu unohtumaan pääse, kun se mummilareissulla aina nähdään. Kouluun ei lapsuudenkodistani ole matkaa montakaan metriä. Kapeata koulupolkua pitkin kirmasin sinne aina isoveljeni ja isäni perässä.

Mieluinen oli taas tuo reissu. Ja erityisen tärkeältä tuntui, kun sain kertoa koulumuistoja omalle poikaselleni. Nappisilmät seurasivat liikkeitäni, liikkumistani portaikossa ja kurkistuksiani koululuokkiin. Kysymyksiäkin poika esitti. Veljeni kanssa muisteltiin vanhan harmoonin paikkaa ja muisteltiin koulukavereitamme.

821160.jpg

Musiikki ei tainnut olla vahvimpia aineitani koulussa, mutta visiitti musiikkiluokassa vuosien jälkeen oli vaikuttava. Luokan hyllyllä oli kellopelit ja kanteleet kauniissa rivissä. Ihan pakko oli kokeilla kellopelin ääntä, ja muistella niitä hikisiä musiikkiharjoituksia vuosien takaa.

821306.jpg

Toisella hyllyllä oli musiikkikirjat ja esittelin tohkeissani esikoiselle Piiri pieni pyörii-kirjaa, jonka nuottien mukaan minäkin aikoinani laulelin. Kuin sattumalta silmääni osui koulutoverini nimilappu kirjan kannessa. Siellähän oli ne ikivanhat kirjat vielä tallessa! Niin me sitten kävimme selailemaan kirjapinoa ja tutkimme, kenen muiden koulukavereiden nimet oli kirjoitettu kirjojen ensimmäisille sivuille. Olipa omituinen tunne, kun käteeni osui oma vanha kirjani. Sievällä käsialalla oli lyijykynällä kirjoitettu nimeni kirjan ensimmäisen aukeaman ylälaitaan. Siellä kirja oli vuosikaudet palvellut pieniä musikantteja tai sitten odotti hyllytettynä käyntiäni.

Näin kouluvuoden alkaessa on mukava makustella noita omia kouluaikoja. Elämää on aina eletty kouluvuoden mukaan, ei niinkään kalenterivuoden. Kouluarki ei kutsu minua tänä syksynä, sillä jään vielä nautiskelemaan tästä vaippa-arjesta ja saattelemaan kahta vanhinta koulutielle. Toisella edessä ihka ensimmäinen koulupäivä. Jänniä tunnelmia siis!

Oikein hyvää syksyä kouluntyön aloittaneille ja aloittaville sekä mukavia koulumuistoja!

821190.jpg